Esittely

KUKA OLEN

Olen Torniossa asuva ammattitutkinnon suorittanut eläintenkouluttaja. Olen kasvanut koirien, kissojen ja porojen keskellä ja haaveilin jonain päivänä olevani joko eläinlääkäri tai eläintenkouluttaja. En edes muista aikaa, jolloin minulla ei olisi ollut omia koiria, mm. pieni musta Miska, Seri saksanpaimenkoirasekoitus, corgisekoitus Jeppe ja perhoskoira Jeke. Meillä oli lisäksi aina porokoiria ja poroja.


Koska asuin pienessä kylässä vailla suurempia harrastusmahdollisuuksia, äitini toi minulle  reissuilta hiiriä, hamstereita, marsun ja akvaariokaloja, joita seurasin, opettelin lajituntemusta ja hoitelin huoneessani. Kissoja meillä oli myös aina. Isäni taas toi metsästä huonoon kuntoon joutuneita poronvasoja hoidettavaksi. Kesällä pelastin pesästä pudonneita linnunpoikasia ja jopa karvattomia hiirenpoikasiakin olen hoitanut ja päästänyt vapauteen.  Voisi sanoa, että vapaa-ajalla vietin ehkä enemmän aikaa eläinten  kuin ihmisten seurassa.


Omaan kotiin muutettuani innostuin seisojista ja hankittiin saksanseisojanarttu Urrin Jetta. Ensimmäiseksi vetokoiraksi ostettiin sekoitushusky Remun ja sen jälkeen Siperianhusky Novak. Tämän jälkeen lauma alkoikin kasvaa pikkuhiljaa. Vuoden päästä minulla oli kuusi koiraa ja toisena vuotena lauma tuplaantui jne.


Hetta Husky koiravaljakkoyritys oli toiminnassa noin 8 vuotta. Samalla pidin pienimuotoista eläinhoitolaa ja kunnan löytöeläinhoitolaa. Työskentelin ajoittain myös paikallisen eläinlääkärin apuna ja opin erittäin paljon eri eläinlajien anatomiasta ja fysiologiasta, ruokinnasta ja hoidosta. Sain avustaa toimenpiteissä ja leikkauksissa. Lähdin aina kotikäynneille ja navettareissuille, poroerotuksiin, jopa vapaa-aikana, jotta oppisin aina vain enemmän ja enemmän. Samoihin aikoihin sain mahdollisuuden alkaa hoitamaan ja ratsastamaan hevosta lähitallilla ja siitä kumpusi innostus hevosiin.


Minulla on ollut myös useita rottia, gerbiilejä, pari kania ja kissoja, kaikille olen opettanut omassa laumassa olemista, arkielämän käytöstapoja ja tietenkin pieniä temppujakin.


Vuosina 2012-2014 opiskelin eläintenhoitajaksi, erikoisalana eläintenkoulutus. Koulu järjesti minulle koulutettavaksi saksanpaimenkoirauros pennun FANGZAHN kennelistä, kutsumanimenä oli Sokka. Pentu oli Rajavartiolaitoksen omistama ja koulutustavoitteet tulivat heiltä. Pennun kanssa treenasin päivittäin mm. nenänkäyttöä, tottelevaisuutta ja peltojälkeä. Tällä hetkellä Sokka työskentelee ohjaajansa kanssa Venäjän vastaisella rajalla. Toiveissa olisi tottakai, että voisin jonain päivänä kouluttaa lisää virkakoiria tuleviin ammatteihinsa.


Syksyllä 2015 suoritin eläintenhoitajan ammattitutkinnon erikoisalana eläintenkoulutus. Näyttötutkintoon valmistautuminen oli aikaa vievää opiskelua, harjoittelua ja täydellistä paneutumista asiaan ja kaikki oli sen arvoista!

Sarin Eläinkoulutus perustettiin keväällä 2016, haaveeni oli toteutunut.

Onnin ja Joren hellyyshetki

Lauman iltahetki -90 luvulla. Muutama koira puuttuu kuvasta.

Copyright @ All Rights Reserved

Sylvi marsu, oli meillä sijoitettuna siihen asti että sille löydettiin oma koti.